Kuusi kiehtovaa toivetta työnantajien valintaan Osa 1 – Mistä kaikki sai alkunsa?

#GOOGLECLOUDJOURNEY: Kuusi kiehtovaa toivetta työnantajien valintaan Osa 1 – Mistä kaikki sai alkunsa?

 

Moikka! Perttu tässä.

Työskentelen iloisessa pilviteknologiaan, ohjelmistokehitykseen ja data/AI-aihepiireihin erikoistuneessa konsulttitalossa, Codentolla. Toimenkuvaani kuuluu muun muassa meidän asiakkuuksiin sopivien osaajien löytäminen. Kaikki alalla työskentelevät ihmiset tietävät osaajien olevan välillä hieman kiven alla ja täten minunkin täytyy osata perustella, mikä meissä on niin erityistä, jotta meidän kasvumatkaamme kannattaa hypätä mukaan. 

 

Miten ymmärtäisin paremmin mikä alan osaajia työpaikassa kiehtoo?

Kaikkein helpointa tämän järkeilyn aloittaminen olisi, jos saisin isomman otoksen tietoa, jota pääsisi hieman pyörittelemään, löytäen jonkinlaisia kategorioita ja tunnuslukuja siitä, mitä meidän kanssa keskustelevat ihmiset halajavat työnantajalta. Moni taho on tietysti tätä jo tehnyt ja tämänkaltaisia raportteja olenkin kahlannut läpi, mutta jotain pitää aina saada käpistellä itsekin ja päästä leikkimään omalla aineistolla.

 

Tuumasta toimeen

Tästä ajatuksesta kiinni napaten, aloin keräilemään osaajien kanssa käymistäni keskusteluista – luonnollisesti täysin anonyymisti jo raakadatan tasolla – mietteitä tärkeistä asioista työpaikalla. Ei-niin-ihmetyksekseni mietteistä alkaa muodostua kategorioita, joihin vastauksia luokitellen taas alkaa hahmottumaan kokonaiskuva siitä, mitä tekniset ammattilaiset työnantajalta toivovat. Aurinkoisen kesäkuun päivien raikastukseksi käytin hieman aikaa painien taulukkolaskentaohjelmiston kanssa ja paloittelin pienempiä osa-alueita tai teemoja suuremmiksi kimpuiksi.

 

Kuusi kiehtovaa toivomusta työnantajien valinnassa

Muodostin kuusi kategoriaa, jotka asettuvat tärkeysjärjestykseen vastausten lukumäärän perusteella. Nämä kategoriat ovat tieteettömän (vrt. tieteellisen) tulkintani mukaan satunnaisessa järjestyksessä seuraavat:

  • Palkkaus
  • Autonomia ja jousto
  • Prosessit ja organisaatio
  • Osaaminen ja työtehtävät
  • Ammattitaito organisaatiossa
  • Yhteisö ja empatia

 

Hyppää mukaan blogikirjoitusteni sarjaan!

Seuraavissa blogipostauksissa käsittelen näitä kategorioita sekä esitän enemmän tai vähemmän sekalaisia ajatuksiani niihin liittyen. Avaan myös, mitkä kategoriat nousivat tärkeimmiksi keskusteluissa ja täten korkeimmille sijoille analyysissa. Näiden kirjallisten aivoitusten tarkoitus on ennen kaikkea herättää ajatuksia ja keskustelua. Otan siis oikein mielelläni vastaan kritiikkiä, ajatuksia, kokemuksia, kehuja ja vastaväitteitä.

Osaatko arvata, mikä nousi osaajien keskuudessa tärkeimmäksi kategoriaksi? 

 

 

Blogin kirjoittajasta :

Perttu Pakkanen vastaa Codentolla rekrytoinnista. Perttu haluaa varmistaa, että uudet codentolaiset viihtyvät Codentolla sekä ymmärtää, mikä on olennaista ammattilaisten urapäätöksissä.

 

Ota yhteyttä Codentoon työnantajana: